Valais­tus luo tunnelman

Harva ymmärtää kuinka tärkeä osa sisustamista valaistus on, sillä huono valaistus voi pilata loisteliaankin sisustuksen täysin. Oikeanlainen valaistus tuo sisustuksen parhaat puolet esiin, tekee arjesta ja asumisesta mielekästä sekä turvallista. Sillä on suuri merkitys ihmisen vireystilaan ja viihtyvyyteen.

Onnistunut valaistus tarkoittaa useita valonlähteitä, jotka luovat valoa sinne minne sitä halutaan. Valon tarve vaihtelee vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan, joten valaisimien tulisi olla muunneltavia. Valolla voidaan korostaa taidetta tai muita esineitä, tuoda esille lattiaa tai tapetin kuvioita sekä luoda tilaan tunnelmaa. Valaisimien tyyli olisi tietenkin hyvä sopia myös sisustukseen, antiikkiseen tyyliin ei välttämättä sovi parhaiten moderni valaisin.

Valaistuksen tulisi toistaa hyvin värejä.

Seinä- ja lattiapintojen sekä tekstiilien värit vaikuttavat tarvittavaan valon määrään. Vaaleat värit ja kiiltävät pinnat heijastavat valoa ja lisäävät sitä tilaan. Tummat pinnat puolestaan imevät valoa, jolloin valo luodaan tilaan keinovalolla. Valaistuksen olisi hyvä olla muunneltavissa toimintojen, tarpeen ja tunnelman mukaan.

Aloita arvioimalla huoneeseen tuleva luonnonvalo. Pimeä talvipäivä on tähän parempi kuin kirkas kesäpäivä, koska on hyvä tietää pahin mahdollinen tilanne, kuin se mitä se on parhaimmillaan.

Mieti paljonko keinovaloa tarvitaan korvaamaan luonnonvalo? Mitä suurempi huone on, sitä enemmän sitä tarvitaan.

Mitä toimintoja tilassa on?

Sillä miten valo tulee ulos valaisimesta, on myös suuri merkitys. Kohdistuuko valo ylös- vai alaspäin? Hajoaako se ympäriinsä vai onko se kenties tunnelmavalaisin, jolloin valaistus on tasaista ja pehmeää?

Tasainen yleisvalaistus luodaan useilla, ympäri huonetta sijoitetuilla valaisimilla.

Yleisvalaistuksella tarkoitetaan valoa, joka valaisee tasaisesti tilaa joka puolelta. Perinteisin valonlähde on kattovalaisin, mutta näin valo on epätasaista ja huoneen nurkat jäävät pimentoon.

Yleisvalaistukseksi sopii epäsuora hajavalo, joka heijastuu katon ja seinien kautta ympäri huonetta. Epäsuoralla valaistuksella vältetään liian kirkas valo ja häikäisy. Jalka- ja pöytävalaisimilla tuetaan valaistusta etenkin olo- ja makuuhuoneissa. Eri puolille huonetta sijoitetut valaisimet takaavat tasaisen yleisvalon ja niiden värin lämpötila olisi hyvä olla mahdollisimman samaa sävyä.

Huoneen käyttötapa vaikuttaa tarvittavaan työskentelyvalaistukseen.

Paikallisvalaistuksella on tarkoitus valaista erilaiset työskentelytilanteet.

Työskentelytilanteita ovat kirjoittaminen, lukeminen, ruoanlaitto keittiössä tai meikkaaminen meikkipöydän ääressä. On tärkeää sijoittaa valaisimet siten etteivät ne häikäise, oikealle korkeudelle ja niitä olisi helppo säätää ja siirtää. Muista ottaa huomioon myös valon suunta ja voimakkuus.

Valon sävy olisi hyvä olla mahdollisimman lähellä luonnonvaloa eli noin 5000-6000 kelviniä.

Riittävä kohdevalaistus on tärkeä osa sisustusta.

Kohdevalaistuksella korostetaan sisustuksellisia elementtejä, joita voivat olla laatoitus, taulut, koriste ja taide-esineet sekä erikoiset seinäpinnat ja arkkitehtoniset yksityiskohdat, kuten syvennykset tai pilarit.

Kohdevalaistuksen tulisi ohjata katse valaistavaan kohteeseen. Kohdevalaistus tulisi toteuttaa pienillä valonmäärillä ja siihen voidaan käyttää esimerkiksi LED-valaisimia tai halogeenispotteja.

Millaisella valaistuksella sinä luot rauhoittavan tunnelman?

Tunnelmavalaistus luodaan erilaisilla koristevalaisimilla, niiden tarkoitus ei ole niinkään tuoda valoa tilaan vaan toimia sisustusesineinä.

Tunnelmavalaisimia ovat erilaiset led- ja kuituvalosarjat, joita käytetään yleisimmin kylpyhuoneissa ja saunassa sekä erilaiset sesonkivalot, kuten jouluvalot joilla luodaan tunnelmaa sekä ulos että sisälle. Myös takassa palava liekki ja kynttilänvalo ovat osana luomassa tunnelmavalaistusta.

Lämpimän sävyistä valoa hehkulampulla

Hehkulamput kuluttavat paljon sähköä ja kuumenevat käytössä. Niiden värintoisto-ominaisuudet ovat hyvät. Värilämpötilaltaan lämpimän sävyinen, 2700K.

Loistelamppu sopii yleisvaloksi.

Loistelamput eivät kuumene ja ovat pitkäikäisiä. Ne välkkyvät syttyessään ja saattavat väristä palaessaan. Niiden valontehokkuus heikkenee iän myötä. Pienloistelamppu eli energiansäästölamppu on parhaimmillaan yleisvalona.

Ohut loisteputkilamppu, kierre- tai pistokanta. Eivät kuumene palaessaan, niiden käyttöikä on pitkä ja niiden tehokkuus vähenee tasaisesti pitkin ikää. Ne syttyvät hitaasti ja täyden valotehon saavuttaminen saattaa kestää useita minuutteja.

Himmentämättömiä ja himmennettäviä versioita E27 ja E14 pistokannoilla.

Halogeenilamput sopivat kohde- ja korostusvalaistukseen.

Halogeenilamput syttyvät helposti ja niiden kanssa voidaan käyttää himmennintä. Kuumenevat käytössä. Valmistetaan erimuotoisina ja eri kannoilla. Osa halogeenilampuista poistuu myynnistä 2016 alkaen matalan energialuokan vuoksi.

Led- lampuilla luot hyvän yleis- ja kohdevalaistuksen.

Led-lamppu on energiatehokas ja sillä on pitkä käyttöikä. Se ei myöskään kuumene käytössä. Led- lamput syttyvät nopeasti ja ovat kirkkaita ja voimakkaita teholtaan.

Niiden teho heikkenee käyttöiän myötä. Kaikki himmentimet eivät sovi led- lampuille, eivätkä kaikki ole himmennettäviä. Ne ovat pienimuotoisia ja niitä on saatavana erilaisilla kannoilla. Ne soveltuvat niin yleis-, koriste-, kuin ulkovalaistukseen. Niistä tuleva valo on miellyttävä.

Valaisimien valinta alkaa vasta kun valaistus on määritelty.

Muista että joskus tähti on itse valaisin eikä sen luoma valo. Keskelle kattoa sijoitetut riippuvalaisimet eivät ehkä luo parasta mahdollista valoa, mutta hätkähdyttävä kattokruunu tai veistoksellinen riippuvalaisin puhuu ihan omaa kieltään ja on katseenvangitsijana tilassa.

Matto Nurmisen sisustusblogi

Tämä on Matto Nurmisen sisustusblogi, jota kirjoittaa sisustussuunnittelijamme Sanna Latvalehto. Matto Nurminen on oululainen täyden palvelun sisustustalo. Meiltä saat kaikkea sisustamiseen, rakentamiseen ja remontoimiseen aina suunnittelusta asennukseen. Seuraamme alan trendejä ja tutustumme sisustusmateriaalien kehitykseen. Kirjoitamme blogiin kaikkea mielenkiintoista sisustukseen liittyvää, kuten uutuuksia valikoimistamme, sisustusaiheisia tapahtumia sekä remontointi- ja valaistusvinkkejä. Jos sinua kiinnostaa yhteistyö tämän blogin kanssa tai haluat ehdottaa uusia aiheita, lähetä viesti   Mukavia lukuhetkiä!